

Meistä
Cygnaeuksen koulun Vanhempainyhdistys on toiminut vuodesta 1995 aktiivisesti koulun oppilaiden hyväksi. Yhdistys koostuu oppilaiden huoltajista ja muista toiminnan tekemisestä kiinnostuneista tahoista.
Vanhempainyhdistys järjestää aktiivisesti erilaisia tapahtumia oppilaille ja perheille vuoden aikana.
Näistä mainittakoon lasten innolla odottamat Halloween- ja Ystävänpäivädiskot sekä syksyn isoin tapahtuma, Syysrieha koululla. Kaikkiin tapahtumiin ovat vanhemmat ja isovanhemmat osallistuneet aina loistavalla panoksella!
Vanhempainyhdistys jakaa jokaisella luokkatasolla luokkaretkiavustuksia, isoimpana näistä on 5. lk:n luokkaretki Huikeeseen, jonka Vanhempainyhdistys kustantaa kokonaisuudessaan. Myös välituntivälineiden hankintaan sekä muihin välineisiin on annettu avustuksia vuosittain.
Vanhempainyhdistyksellä on kulloisellekin toimintalukuvuodelle valittuna hallitus, joka valmistelee ehdotetut ja päätettävät asiat kokouksiin. Jatkuvuuden turvaukseksi, jatkuvat toimiat valitaan hallitukseen kevät kokouksessa.
Syksyllä pidetään yhdistyksen vuosikokous, jossa päätetään alkavan lukuvuoden suunnitelmat ja vahvistetaan ja täydennetään hallitus. Muita kokouksia pidetään tarpeen mukaan liittyen tuleviin tapahtumiin, mutta pyrimme pitämään ne joka kuun toisena maanantaina. Yhdistyksen kaikki kokoukset ovat tarkoitettu kaikille jäsenille, ainoastaan hallitus kokoontuu itsenäisesti tarvittaessa.
Yhdistys rahoittaa toimintaansa jäsen- ja kannatusmaksuilla, järjestämällä (asianmukaisen luvan saatuaan) juhlia, arpajaisia, myyjäisiä, kirpputoreja ja muita vastaavia varainhankintakampanjoita sekä julkisilla avustuksilla. Yhdistys on Suomen Vanhempainliitto ry:n jäsen. Yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys on toiminnassaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.
Yhdistyksen toimintaan voi osallistua monella eri tavalla: jäseneksi liittymällä, vapaaehtoistyötä tekemällä ja vaikkapa tukemalla toimintaa lahjoituksella. Jokainen voi löytää itselleen parhaan tavan osallistua toimintaan, jokaisen panos on yhtä arvokas!
Yhdistyksellä on myös hyvin toimiva vanhempien WhatsApp-ryhmä, jonka kautta saadaan tieto nopeasti kulkemaan vanhempien välillä. Halutessasi liittyä ryhmään, voit ottaa meihin yhteyttä. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Vuoden 2024.2025 hallitus