Acerca de

Useimmin kysytyt kysymykset
Miksi minun tarvitsisi liittyä jäseneksi?
Vanhempainyhdistyksen jäseneksi liittyminen on vapaaehtoista. Vanhempainyhdistys ei voi automaattisesti kirjata jäsenistöön kaikkia koulun oppilaiden vanhempia, vaan jokaisen on itse ilmoittauduttava jäseneksi vuosittain. Jäsenyydessä on kuitenkin monia etuja.
Osallistumalla koulun vanhempaintoimintaan osoitat lapsellesi, että olet kiinnostunut lapsen arjesta, ystävistä ja hyvinvoinnista. Vanhempien läsnäolo ja aktiivinen yhteistyö koulun henkilöstön kanssa kertoo lapselle, että vanhemmat haluavat toimia yhdessä lasten parhaaksi. Nuoret arvostavat vanhempien myönteistä ja tavoitteellista yhteistyötä koulun aikuisten kanssa.
Vanhempaintoiminta avaa näköalapaikan koulun arkeen, ja siihen kasvu- ja toimintaympäristöön, jossa lapsi ja nuori viettää paljon aikaansa. Vanhempaintoiminnan myötä opit tuntemaan koulun aikuisia, lapsesi kavereita ja heidän kotiväkeään.
Osallistumalla aktiivisesti lapsesi koulu arkeen, vanhemmat voivat tukea opettajien työtä monin tavoin. Parhaimmillaan vanhempaintoiminta on yhdessä tekemistä, koulun kanssa jaettua yhteisymmärrystä siitä, kuinka voimme tukea lasten ja nuorten kasvua, oppimista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Vanhempien järjestämä toiminta koulussa vahvistaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllinen ja kaikille avoin toimintakulttuuri tukee henkilökunnan jaksamista, edistää myönteistä ilmapiiriä, sekä lisää turvallisuuden tunnetta ja keskinäistä luottamusta.
Vanhempainyhdistys toimii kokonaan vapaaehtoisvoimin. Joka vuosi toimintan rahoittaminen alkaa alusta, jolloin kaivataan uusia aktiivejä osallistumaan varainhankinta tapahtumiin. Jäsenmaksut sekä kannatusjäsenmaksut ovat tärkeä varainkeruunmuoto lukuvuoden alussa. Varainhankintaa tapahtuu koko lukuvuoden aikana ja kaikki kerätty raha käytetään suoraan oppilaiden hyväksi.
Jäsenillä on mahdollisuus myös hyödyntää jasenetuja joita yhdistys räätälöi heille yhteistyökumppaneiden kautta.
Minkälaisia lahjoituksia otatte vastaan?
AIKAA
-
voitte tulla kokouksiin osallistumaan päätöksentekoon
-
voitte tulla vapaaehtoiseksi tapahtumiimme - esim. järkkäriksi, lipunmyyntiin, kahvilamyyntiin, yms.
TAITOJA
-
voitte askarrella meille jonkun tarvitun jutun, omien taitojesi mukaan
-
voitte leipoa meille namuja myytäväksi tapahtumissa
-
voitte tulla ehdokkaaksi hallitukseen ja järjestämään vuoden toimintaa tai varainhankintaan
OSALLISTUMINEN
-
voitte osallistua johonkin tapahtumaan
-
voitte ostaa jotain myyjäisistämme